perjantaina 25. syyskuuta 2009

H&M

Teinpä tuossa pitkästä aikaa eilen illalla tilauksen H&M:lta, ja olipas siellä kaikkea kivvoo, toivotaan vaan että ne sopivat mun päälleni kuin ne olis mulle tehty, hehh!



Olen viimeaikoina huomannut, että minulla ei ole juuri ollenkaan housuja.. Toivottavasti nämä siis olisivat ihan täydelliset, eikä tarvitsisi itkien niitä kumpiakaan palauttaa...

Enpä osannut päättää että kumman värisen ottaisin, niin otinpa molemmat..

Lisäksi ostin jotain pientä tilpetihööriä, jota en just nyt enää muista, mutta esittelen ne kyllä sitten kun se paketti vaan saapuu. Joka saisi olla mahdollisimman pian, tietenkin!

torstaina 24. syyskuuta 2009

Uudet tuulet..

Ei, en ole unohtanut blogiani ja ei, en ole lopettamassa kirjoittamistani.. Sen sijaan minulla on viimeiset 4 viikkoa ollut jotain ihan muuta tekemistä, jotain sellaista jota minulla ei ole ollut ties kuinka pitkään aikaan.. Elämä on totaalisesti päässyt yllättämään minut, enkä oikein tiedä kuinka minun tulisi asiaan suhtautua. Joten älkää olko huolissanne jos minusta ei kuulu ja postaustahti vain hiljenee hiljenemistään.. Olen elämäni kunnossa!

Viimeaikoina olen löytänyt rätti- ja lumppukaupoista vaikka mitä ihanaa..




Tässä koko asu on ihan uusi kaikki Vero Modalta, ostin jopa ekat semipillifarkut..Tosin ne on satiinifarkkua, aika jännät päällä.



Ihanan lämmin liila jakku/bolero joka kiinnitti huomioni heti liikkeeseen mennessäni..


Valkoisesta liivistä ei saanut millään edustuskuntoista kuvaa, mutta todellisuudessa en näytä noin pyllämystyneeltä :D

Kaikki nämä vaatteet ovatkin päässeet lempivaatteikseni, joka on ystävieni mielestä varsin mukavaa vaihtelua sille gina tricotista ostamalleni valkoiselle paidalle johon he kuulemma alkoivat jo kyllästymään..Hehh!

lauantaina 5. syyskuuta 2009

Mistä valo oikein tulee?

Heissan jälleen, pienoinen paussi oli tuossa, ihan huomaamattani...
Kuten olette varmasti huomanneet, päivittelen aika epäsäännöllisesti, joka hieman ärsyttää itseänikin.. Mutta oikea elämä vaan menee tämän blogin edelle, ja niinhän sen kuuluukin tehdä?

lupasin tuossa jo jokunen aika sitten postausta asuntoni uudistuksesta, ja nyt olen vihdoin saanut otettua muutaman kuvan asunnostani.. Jihuu, hyvä minä! Muutoksia on siis tullut sohvaan, joka sai uuden päälyksen ja verhoihin, jotka ovat nykyisin ihan perus valkoiset.. Lisäksi eteinen on saanut pinkin/marjapuuron värisen peitteen.

Koti ennen:






Koti jälkeen:









Mitä pidätte uudistuksestani?

lauantaina 22. elokuuta 2009

Kaipaus










Tahdon takaisin..

keskiviikkona 19. elokuuta 2009

Olen elossa, jälleen! Olipas kauhea tauti, oli se sitten mitä oli.. Vasta nyt alan olemaan lähempänä omaa itseäni, enkä muistuta enää juuri ollenkaan sitä elävää kuollutta joka tuossa olin sairauden takia..

Ennen pöpöflunssaa mulla oli luokkakokous, ja kylläpä olikin kivaa. Yksikään kuva minusta ei ollut oikein imarteleva taikka oikeastaan ollenkaan onnistunut. Suurimmassa osassa näytin siltä, että olisin joku noita-akka taikka demoni, hyi! Vai mitäs sanotte tästä onnistuneimmasta kuvasta ja ah niin leveästä hymystä?

Se voi näyttää säädylliseltä näin oikeinpäin katsottuna, mutta voi miten se kuvakulma taas vääristää..Hehh! Noh, jos ei ole kuvauksellinen niin ei se mitää, en mä malliksi halunnutkaan..

Onko kukaan muu huomannut alkaneensa nauttia säästämisestä? Siis älkää käsittäkö väärin, shoppaaminen on ihanaa! Nyt olen kuitenkin alkanut säästämään ensi kesän reilausreissua varten, ja jotenkin se on vaan kertakaikkiaan ihana tunne kun saa taas yhden pikku pennosen säästettyä.. Onko kyse siitä, että alan saamaan pikkuhiljaa jotain konkreettista todistetta siitä, että olemme oikeasti kaverini kanssa lähdössä matkalle..Vai asuuko minussa pieni masokisti? Mene ja tiedä, mutta kivaa se on!

Silti joka päivä kuolailen ja kiusaan itseäni noilla Burberryn laukuilla jotka aikaisemmin teille esittelin, koskaan en sellaisia tule oikeasti ostamaan sillä minusta 1000 euroa laukusta on liikaa, aaaaivan liikaa!

Mikä on sinun maksimisummasi minkä suostuisit unelmalaukustasi pulittamaan?

lauantaina 15. elokuuta 2009

Niiskis nääskis!

Sitä aina ajattelee, että jos olisi vain kotona niin kerkeisi postaamaankin enemmän..Noh nyt olen ollut kotonani karanteenissa melkein viikon (sikainfluessaepäily), ja olenpas ollut niin poikki että huhhuh! Päivät ovat menneet nukkuessa, keskiviikkonakin nukuin sen 18 tuntia, hups! Eli postaamisen tahti ei ole suhteessa siihen että kuinka paljon viettää aikaa kotona..

Aina välillä tylsyyden tullen, olen kuitenkin selaillut nettiä ja kaikkia ihania laukkuja ja kenkiä joita haluaisin itselleni... Tässä muutama laukku teidänkin kuolattavaksenne...









Miten niin tykkään aikalailla samanmallisista ja värisistä laukuista? Hehh..

Ps. Laukkujen kuvat ovat sen firman nettisivuilta joiden ne ovat..

lauantaina 8. elokuuta 2009

<3

Oli pakko tulla mainostamaan teille uutta löydöstäni. Jos sinua kiinnostaa meikkien ja kampauksien teko, meneppä ihmeessä tänne.
Itse tuijottelin eilen noita klippejä varmaan kolme tuntia, mieletöntä! Tänään pääsis jopa toteuttamaan uusia oppeja, pitäkää peukkuja että tulee nättiä..

Suunnitelmissa olisi ala-asteen luokkakokous, kuvia siis tiedossa huomenna.. Nauttikaa kauniista kelistä, minä ainakin meinaan mennä ottamaan aurinkoa kohta!

sunnuntaina 2. elokuuta 2009

Kauneus ei katoa


Katselin tänään Christian Diorin´Jadorea, ja totesin että se on yksi kauneimmista muodoista..

<3

Aye aye, Sir!!

Eilen sattui käymään niinkin hassusti, että kun ajattelin alkavani työstämään asuntoni muutospostausta, niin ystäväni tekstasi ja kysyi että lähdenkö kahdelle. Ööö, tottakai? Vastasin ystävälleni, ja juoksin (kirjaimellisesti) vaatekaapilleni penkomaan tulevan riennon asua. Hetken kuluttua tajusin, että en muista mitä ystävälleni vastasin. Päätin siis soittaa hänelle tarkistaakseni että se oli myöntävä vastaus..Hehh, hyvä minä!

Ensimmäinen asukokelas oli tälläinen:


Joka sitten vaihtui tälläiseen:


Ja ei kahta ilman kolmatta..

Mielestäni tämä kolmas vaihtoehto oli sopivasti seilorhenkinen, mutta silti hillitty..Musta paita jotenkin rauhoitti asukokonaisuuden, vaikka siinä onkin noita seilorrenkaita kauluksessa.

Mistä asukokonaisuudesta sinä pidit eniten?

lauantaina 1. elokuuta 2009

Bling Bling vaan...

Ostinpa ihan hulluttelumielessä vihreää glitterlakkaa, mutta pilkka osuikin omaan nilkkaan sillä menin ja ihastuin tähän höpö höpö lakkaan...Kääk! Nyt ostamaan sitä kaikissa väreissä, niin seuraavien bileiden glitterkuningatarta ei tarvitse arvuutella, heh!

Päheetä vai mitä?

Ps:lähipäivinä tulossa postausta kotini uudistumisesta..

torstaina 30. heinäkuuta 2009

Woman in black

Mustat mekot ovat suosikkejani, niitä on niin helppoa yhdistella värikkäisiin asusteisiin ja toppeihin.. Tämän kesän ehdottomia lellikkejäni ovat DKNY:n musta perusmekko ja American Apparellin monitoimimekko (jota muuten on ihana väännellä ja käännellä erinlaisiin muotoihin). Tässä muutama hyvin ahkeralla käytöllä olleita pukeutumistapoja..



Huomaattekos muuten, että mulla on melkein aina tuo musta leveä vyö? Jotenkin se on päässyt mun lempiasusteekseni..

sunnuntaina 26. heinäkuuta 2009

Häät mielessä

Eilinen päivä meni laittautuessa ja puunatessa itseäni serkkuni häihin. Taidan olla hieman hassu, mutta mun mielestä on ihanaa laittautua oikein nätiksi kun kerrankin on kunnollinen syy, eikä siten näytä yhtään ylipukeutuneelta!


Rakastuin tähän mekkoon ensisilmäyksellä, mukavan kauneuslisän tuo musta bolero/jakku.



Häämeikkini oli aika perinteinen, mutta pientä jujua sain siihen laittamalla hohtelevaa harmaata ja vaaleanpunaista silmäkulmiin. Huulet olivat ihan nudet, kirkas kiilto tuli vasta myöhemmin.

Hiukset laitoin juhlakuntoon paplareilla ja sellaisilla venyvillä ja vanuvilla patukoilla. Kiharruksen jälkeen otin osan hiuksista ja laitoin ne taakse metallisella perhosella, sitten vaan lakkaa, lakkaa, kiiltoa ja avot tuli nätti!


Laukku, rannekoru ja metalliperhonen joka piteli kampaustani.


Parhaimmat kenkäni olen löytänyt Exito Shoesista, joiden myyjät ovat oppineet tuntemaan jo oman makuni aika loistavasti. Nämäkin kengät olivat sieltä, tosin en pitänyt siitä että niissä ei ole mitään nilkan ympärille menevää. Sehän korjaantui hyvin pätkällä satiininauhaa..

Voila! Eikös tullu söpöt?

tiistaina 21. heinäkuuta 2009

Palvelukseen haetaan hovikuvaajaa..

Nyt on kyllä niin, että tämä tyttönen tartteis hovikuvaajan! Eihän näistä mun omista otoksistani tule mitään, millon jää pää pois ja toisinaan sitten jalat.. Että jos joku haluaa mulle hovikuvaajaksi, niin haastatteluun vain. Palkkaa en kyllä pysty maksamaan, kun kaikki rahani menevät aina tärkeämpiin asioihin (kengät, laukut yms.).

Toinen suhteellisen vakava asia on, että rakkauspaitani todella on rakkauspaita ja että en muita paitoja enää pidä.. Ongelmanhan tästä tekee se, että paita alkaa olemaan jo nyt aika huonossa kunnossa (nyppyjä ja kulumia)! Eihän se raukka ole ollut minulla kun vasta 2 viikkoa.. Vain yhtenä päivänä paita on saanut levätä kaapissa. Plääh! Tarvitsee varmaan mennä sinne kauppaan ja ostaa kaikki omaa kokoa olevat, ja sitten pienemmätkin niin sillä saan itseni hoikaksi kuin pavunvarsi..Tai jotain!

Töihin jaksoin raahautua tämän näköisenä:


(Tukkani on muuten jälleen kasvanut, ihanaa!)
Onneksi olen työssä, jossa pitää pitää työn antamia vaatteita, jää nimittäin sekin seikka aamuista veke..

Jos saisin sen hovikuvaajan, niin se voisi sanoa mulle muutamia asioita aina, kuten että siivoa taustan rojut helkkariin jotta et näytä sottapytyltä.. Lisäksi kengätlin näkyisivät kuvassa, noh aina ei voi saada kaikkea, nyt sentään sain pääni mahtumaan kuvaan, heh!

sunnuntaina 19. heinäkuuta 2009

Shobbailut!

Joskus sitä mopo karkaa käsistä..



Kenkiä sai Mekasta 2 paria yhen hinnalla, joten tarvitsihan se käyttää hyväksi! Heh! Koottuja selityksiä.. Itseasiassa kokeilin jo Sellon ostosreissulla noita alempia kenkiä, ja sillon jätin ne hyllyyn. Kuitenkin hieman yli viikon harmittelin että miksi en ostanut niitä, näin jopa unta ko. kengistä. Onneksi eilen satuttiin vahingossa menemään johonkin kummalliseen ostoskeskukseen, josta en ole aikaisemmin edes kuullut. Ja avot, siellä oli Mekka! Heti kun näin liikkeen, päätin ostaa kengät jos ne siellä minun koossa vielä ovat ja olihan ne..





Nämä te olette jo päälläni nähneet edellisessä postauksessa, mutta ajattelin laittaa ne kertauksen vuoksi tähänkin mukaan. Kertaushan on opintojen äiti, vai miten se meni?



Kun ei osaa päättää kumman ottaisi, ota molemmat!



Tajusin juuri, että en ole Nykin reissun jälkeen ostostellu kauheasti, joten nyt oli aika..Eikös?

maanantaina 13. heinäkuuta 2009

Olipa kerran..

Mikä olisi kivempaa, kuin ystävien kanssa juhliminen, ja ihan ilman syytä? Mielestäni ei mikään. Ystävät ovat elämän suola, ja vaikka suola pistää janottamaan on se sen arvoista!

Lauantaina oltiin paikkakuntani festareilla, ja vaikka ei yhtään tehnyt mieli nähdä niitä bändejä niin seura teki illasta ihanaa..Päällä riennoissa oli seuraavaa, ei ehkä niin festareille sopivaa mutta ah niin minua!


Hitsi kun itselaukaisussa en näe koskaan, tuleeko päänikin kuvaan mukaan.. Useimmiten se nimittäin ei tule, höh! Höh, sillä mielestäni mulla oli aika hurmaava silmämeikki..Noh, kuvailen sen joskus teillekin.



Olen ihan rakastunut uuteen rakkauspaitaani, siinä on musta rusettikin selässä..


Onneksi huomiseksi on luvattu aurinkoa, kaipaan lisää rusketusta hipiääni, se kun sopisi uuden paitani kanssa kuin nappi silmään!

torstaina 9. heinäkuuta 2009

Meikkileikit

Meikkien kanssa on kiva leikkiä, ainakin mun mielestäni! Nyt olen löytänytkin sellaisen meikkisarjan, jonka luomivärien pigmentti on vahva. Kyseessähän on siis yleisestikin tunnettu Make up store, jonka minä hieman hitaana löysin vasta nyt, heh! Luoja mitä ihania sävyjä ja etenkin ne luomivärit joissa on kimalletta. Ihan täydellisiä bileiltoihin!

Kaverini kanssa usein meikataankin tunteja, vaikka ollaan menossa lähibaariin, se vaan ON niin hauskaa läträtä erillaisilla sävyillä..

Äkkiä pitäisi vaan saada kaikki mahdolliset sävyt itsellenkin, budjetti vaan estää minua tekemästä sitä, höh!

Tujuimmilla sävyillä olen nyt leikkinyt viimeaikoina, hassua että tytöt ovat baareissa tykänneet meikeistäni ja miesten mielestä olen ollut pelottava taikka tuima, on ne miehet sit hassuja..

Löytyykö omista lukijoistani ko. sarjan fanittajia?

keskiviikkona 1. heinäkuuta 2009

Kaupungilla

Yksinkertainen on kaunista, tai niin ainakin olen kuullut! Kaupungilla pyöriessäni tärkeimpiä asioita asussani on ovat mukavuus, yksinkertaisuus (helppo riisua ja pukea vaatteita sovittaessa) , keveys ja kauneus.

Läpykkäät olisivat saaneet olla mustat, mutta kun en vielä omista ko. värisiä läpsyjä.. Lisäksi en muita kenkiä tällä hetkellä kykene käyttämään, sillä harjoituksissa kävi pieni onnettomuus eikä minulla oikeastaan ole enää isovarpaassa kynttä. On muuten hieman kipeä, edelleen!

Teinpä muuten ihania löydöksiäkin, niistä kuitenkin myöhemmin..

Pidän muuten eritoten yllä olevasta mekosta, sillä siihen ei voi kyllästyä sen monikäyttöisyyden vuoksi. Kyseessä siis monitoimimekko American Apparelta.

maanantaina 29. kesäkuuta 2009

Nauttimista

Viikonloppu tuli ja meni, mitä jäi käteen? Mukavaa yhteisoloa ystävien kanssa, syömistä ja auringosta nauttimista..


Mikä olisi sen ihanampaa, kuin ilta-aurinko, mehua, leppoisat vaatteet ja kirja?

Mekon alta pilkistävät shortsit, sillä mikään ei pilaa leppoisaa pihalla oloa niin kamalasti kuin se että tarvitsee kokoajan miettiä mitä näkyy ja mistä!

Toivottavasti sinäkin nautit viikonlopustasi yhtä paljon kuin minä..

sunnuntaina 28. kesäkuuta 2009

Sauhuaako?

Näin kesällä säiden suosiessa kansaa, tulee esille yksi inhottava asia. Nimittäin ihon kiiltely ja rasvoittuminen. Monet suosivatkin puuteripaperia, jota siis painellaan rasvoittuneelle/kiiltävälle kohdalle. Puuteripaperi imee kiillot ja rasvat pois, jättäen kuitenkin meikin iholle. Puuteripaperi maksaa n.4-10 euroa, riippuen tuotemerkistä. Yleensä paketissa on n.60-100 paperia.


Itse kuitenkin suosin hieman halvempaa ja riittoisampaa tuotetta, nimittäin Rizloja! Näillä hintaa on n. 1 euroa/50kpl. Mielestäni nämä ovat peräti parempia kuin ns. aidot puuteripaperit, sillä ne ovat riittoisampia ja kätevämpiä kuljettaa pienen kokonsa takia. Toki näillä on mielenkiintoinen maine, sillä monet ystäväni ovat nämä nähtyään ajatelleet että minä sauhuttelisin. Yak! Muuten oivallinen ja ihana keksintö..

Nyt rannalle hankkimaan lisää ruskeaa väriä ihoonsa! See ya!

torstaina 25. kesäkuuta 2009

Aikuisten leikkejä..

Meikeillä on kiva leikkiä, eikös? Itse teen meikkileikkini illalla, juuri ennen iltapesuja. Tällöin ei haittaa, vaikka meikki menisikin ihan plörinäksi, sillä ne pestään jokatapauksessa veke hetken kuluttua.. Tässä eilisen illan meikkileikkiä, pinkkiä kynsilakkaa ja vihreää hohdeluomiväriä silmissä.

Juuri huomasin että irtoripsistä saisi extravoluumia kivasti... Eikun juhlimaan..

maanantaina 15. kesäkuuta 2009

Addiktioita ja rakastumisia

Päätin esitellä teille tuotteen, johon olen aivan koukuttunut! Oriflamen Macadamia nut & honeysuckle vartalovoide ja suihkugeeli ovat ihanan kosteuttavia ja tuoksuvat jumalaisen ihanalta. Vartalovoiteen hinta oli n. 5 euroa ja suihkugeeli samoissa hinnoissa, eli kalliista tuotteesta ei suinkan ole kyse.

Itse läträän näitä vartalooni joka ikinen päivä mutta onneksi tuote on riittoisa, niin ei tarvitse olla kokoajan tilaamassa.

Monesti olen Ostolakossa-blogia lukiessani miettinyt omaa purkkimertani, ja nyt olenkin päättänyt että kosmetiikkaa ei saa ostaa enempää ennen kuin olen suurimman osan käyttänyt loppuun. Kuitenkin ylläolevaa tuotetta saan ostaa niin paljon kuin haluan, siihen olen niin rakastunut.

Näin ollen saan ehkä kaikki turhuudet pois jaloista kuljeksimasta! Pitäkää mulle peukkuja etten ratkea kosmetiikkaostoksille..

sunnuntaina 14. kesäkuuta 2009

Häät mielessä

Eilen oli serkkuni häät, jotka sujuivat mielenkiintoisesti.. Mutta eipä siitä sen enempiä, teitä kiinnostaa kuitenkin mun mekko eikös? Tässähän se olisi..





Asusteet lähempää


Olin muuten häiden ainut sinkku, jes! Seuraavat häät olisivatkin jo heinäkuussa ja koska näissä kahdessa häissä on samoja vieraita, saan ja pääsen ostamaan itselleni uuden mekon! Iih, alennusmyynnit täältä tullaan..

keskiviikkona 10. kesäkuuta 2009

Pää kuin harakanperä!

Jokin aika sitten kehuin tätä hiusväriä


Kuitenkin sitä nyt jo kauemmin käyttäneenä olen huomannut, että siinä on omat ongelmansa.
Nyt listaankin teidän iloksenne ja kritisoitavaksenne siitä plussat ja miinukset.

+ Väri on musta.
+ Helposti levittyvää, kuitenkin ilman että väri lähtisi valumaan naamaa pitkin.
+ Hyvän tuoksuinen.
+ Riittoisa.
+ Väri kestää vaikka se onkin kevytväri eikä tahraa pyyhkeitä.
+ Pakkauksessa tulevat kumihanskat ovat loistavat! Ne ovat tarpeeksi pienet ja mukavaa materiaalia.
+ Mukaan tuleva hoitoaine on todella hyvää, eikä se tee kuitenkaan tukasta lättänää.

- Värjäyspurkki on todella hassun mallinen, vai mitä itse sanot tämän mallisesta värjäystuubista?


Mielestäni sitä on hankala saada pysymään kädessä jossa on kumihanskat. Lisäksi sitä ei kykene laskemaan alas kunnolla, ja vaikka pahvipurkkiin (jossa värjäysaineet ostetaan) saa tehtyä reijän tuubia varten, niin se on hutera eikä tuubi pysy siinä kunnolla. Hyvä kun saan edes tuotteet sekotettua keskenään.
- Hiusten värjäys on aikalailla taiteenlaji, sillä tuubi on pehmeää materiaalia, joten kun yrittää värjätä päätänsä niin sen lisäksi, että tuubi luisuu kädestä se myös puristettaessa menee kasaan. Katastrofin ainekset koossa siis!
- Tukka pitää kostuttaa ennen värjäystä.

Siinäpä oikeastaan kaikki, että kyllähän nuo plussat vievät aikalailla voiton, mutta kyllä tuo tuubin muotoilu ottaa silti päähän!

ps. oletko koskaan ennen tiennyt ihmisestä joka on niinkin pihi että leikkaa värjäystuubinkin kahtia jotta saa kaiken aineen käytettyä? Nyt tiedät!

sunnuntaina 7. kesäkuuta 2009

Mäiskintää ja pieksentää..

Joskus on aikoja, jolloin tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi. Nyt on sellainen kausi meneillään, tokihan se ei ole totta jos rupeaa oikeasti ajattelemaan mitä kaikkea on tehnyt!

Minun viikkoni menevät nukkuessa, töissä, harkoissa ja syödessä, jännittävää eikös? Pidän harrastuksestani todella kovasti, vaikka se viekin viikostani 9 tuntia enkä enää kyseisinä iltoina jaksa tehdä mitään rankan suorituksen jälkeen.

Tässä lähinnä katalat syyni miksi blogini on jäänyt huomiotta, kjäh! Nyt on EHKÄ tulossa muutosta tähänkin asiaan, sillä jään 4 viikon lomalle, ihanaa!

Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaiselle meistä löytyy se OIKEA, ei mies vaan harrastus.Minä löysin sen sitten viime Tammikuussa, kun luin lehteä ja huomasin että paikkakunnallamme on mahdollisuus treenata Muay thaita. Tästä olen tehnyt aikaisemminkin pienen postauksen, sekä tässä pohtinut suojia, mutta nyt päätin raottaa harrastuksen ihania saloja lisää.

Laji on siis lähtöisin Thaimaasta , ja se onkin Thaimaan kansallisurheilulaji. Thaimaalaiset kehittivät sen aikoinaan sotataidoista kamppailulajiksi.

Kuulostaa varmasti asteen verran rajulta, ja sitähän se on! Kuitenkin sparratessa (vastustajan kanssa kevyesti otellessa) se on kaikkein rajuimmillaan, muuten treenit ovat aika turvalliset. Ainahan tapaturmia sattuu, mutta niitähän on kaikissa harrastuksissa!

Enkös olekin söpö treenatessani? Aikaisemmissa postauksissa näytin söpöjä valkoisia suojia, mutta aikani niitä harkitessani tajusin että valkoisessa näkyy kaikki iskujen jäljet todella hyvin. Mustat olivat siis paras vaihtoehto tähän lajiin, pinkeistä sortseistani en kuitenkaan luopunut!

Lajia jo muutaman kuukauden harrastettuani, olen huomannut kuinka kunto on noussut kivasti ja kroppa alkaa muuttumaan löysästä kiinteämmäksi. Nyt saankin sitten loman aikana keskittyä treenaamiseenkin enemmän, sekä annettua enemmän niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Uskokaa tai älkää, mäiskimisessä tarvitaan niin aivojakin! Tyttömäistä, eiks jeah?

sunnuntaina 31. toukokuuta 2009

Nautinnollinen elämä

Kuluvana viikonloppuna olen osanut nauttia elämän pienistä asioista, joka voi joskus olla vaikeata. Aurinko, bileet, sauna ja rauha ovat todella hyviä raaka-aineita iloisempaan elämään.

Eilen koko suomi taisi olla juhlimassa koulujen päättäjäisiä, minä myös.

Avainsanoina minulla biletysvaatteiden valitsemisessa ovat mukavuus, istuvuus ja vartalotyyppiin sopivat vaatteet.

Topin alla on lisäksi musta perus niskalenkkitoppi, jotta vesiputouskaulus ei esittelisi turhan avuliaasti sulojani.


Nyt takaisin pihalle auringosta ja viikonlopun viimeisistä hetkistä nauttimaan!

torstaina 28. toukokuuta 2009

"Jos elämä potkii, on ostettava uudet kengät joilla potkia takaisin"


Ja näillä Aladin-tyylisillä kengillähän se käy kaikkein helpoiten, sillä mukavammalta jalassa ei tunnu kuin sukka..

torstaina 21. toukokuuta 2009

Mustan pitää olla musta!

Hiukset ovat monen naisen ylpeyden aihe, eikä suotta sillä ovathan ne yksi näkyvimmistä asioista ihmisissä. Itselläni on nyt ollut pidemmän aikaa verran sellainen hiusongelma, että lempihiusvärini koostumus mentiin muuttamaan. En vastusta muutoksia, kunhan tuote vain ei kärsi. Kuitenkin lempivärini kärsi muutoksesta sillä tavalla, että vaikka purkissa lukee musta niin lopputulos on ruskea! Nou nou, sitä en hyväksy!!

Koska pidän hiuksistani mustina, aloitin etsimään uutta hyvää väriä pettyen yhä useampaan valmistajaan ja tuotteeseen. Pidin osaa tuotteista jopa pidemmän aikaa kuin olisi pitänyt eikä tukastani siltikään tullut mustaa..

Kuitenkin kohtalo oli kiltti ja antoi minun voittaa vähän aika sitten kaikkialla blogeissa pyörinneissä hiusväriarvonnoissa. Hiusvärit tulivat luokseni, ja hymähdin ne nähdessäni, KEVYTVÄRI! Kuka hölmö nyt sellaisia käyttää? En minä ainakaan!

Koska tuotteet kutenkin olivat ilmaiset, ja hiustenvärjäyksen aika tuli jälleen, päätin kokeilla tuotteita. Väri oli mustanruskea, mutta hiuksissani musta, aaah! Rakastuin tuotteeseen siis heti sitä kokeiltuani, ja hieman skeptisesti kuitenkin ajattelin että noh kauankohan tämä hiuksissa pysyy ja värjääkö se kaikki pyyhkeeni jokaisen hiustenpesun jälkeen.

Kohta tulee uusi värjäysaika, ja olen todennut että tästä tuotteesta tulee tästälähtien minun lempivärini. Väriä ei nimittäin liukene pyyhkesiini niitä kuivatessani, ja tukka on ja pysyy mustana! Ja miettikää minkälainen sattuma, sillä en koskaan ikinä maailmassa olisi edes kokeillut tuota tuotettaa jollei se olisi kotiin asti kannettu..

Mikä tämä uusi rakkausväri sitten on? Noh Lorealin Casting Creme Gloss tietenkin, sävy 200 mustanruskea!

Onko teillä muilla jokin tietty lempiväri, ja minkä mukaan sen olette valinneet?

maanantaina 11. toukokuuta 2009

Dominoivat huulet

Nyt se on tapahtunut! Olen käyttänyt elämäni ensimmäisen kerran punaista huulipunaa, ja rakastunut vielä kyseiseen väriin..Suurimmaksi osaksi syytän tästä Nelliinaa, joka on saanut minutkin vakuuttumaan punaisten huulten voimasta! Olen pitänyt punaisia huulia aina dominoivina, ja se on totta. Kun laitoin punaa ekaa kertaa huulilleni, tunsin olevani vahvempi ja jotenkin itsenäisempi naisena. Tunsin oloni Naiseksi, isolla N:llä!


Minulla on aina ollut pienet huulet, joskus näyttää jopa siltä ettei minulla ole ylähuulta ollenkaan. Punainen korostaa huuliani niin vahvasti, että huuleni näyttävät jopa suuremmilta.

Huuliini käytin tätä Oriflamen kestohuulipunaa, joka muuten sitten kanssa pysyy ja pysyy! Jopa sen jälkeen kun olin syönyt ja juonut, huulipuna vain oli huulissa. Lasiin ei jäänyt punaisia huulenkuvia, eikä puna mennyt hampaisiin. Ihme ainetta, joka tulee ehdottomasti useammin käyttöön.

sunnuntaina 10. toukokuuta 2009

- Pannoita minut -

Nyt on käynyt niin hassusti, että olen aivan rakastunut pantoihin! Tallinnassa ollessani to-pe ostin vielä muutaman lisää, sillä ne oli vain yksinkertaisesti niin houkuttelevia..


Pakko oli saada hieman normaalia suurempi ja dramaattisempi panta, GG:n tyyliin!


Pannan kukka, ylhäältä katsottuna.. Söpöä, eikös?



Laitoin nämä pannat sohvan käsinojaan, jotta niistä näkisi paremmin minkälaisia ne oikeasti ovat. Suttuisia kuvia, tiedän! Haluan järjestelmäkameran, kukaan haluais ostaa semmosta mulle?

No jokatapauksessa vasemmalta oikealle, vasemmanpuolimmaisessa on pinkkejä sydämiä, seuraavassa musta perhonen ja panta on ns. kierretty kikkuralle, timanttipanta biletystä varten ja vaaleanpunainen mokkapanta liloin tikkauksin ihan normikäyttöön.

Mikä oli sinun mielestäsi ihanin panta, ja olisitko sinä kyennyt sanomaan näille ei?

tiistaina 5. toukokuuta 2009

Vuoksesi paljon tekisin, jos vain olisit sen arvoinen..

Long time no seen, kuten Pasilassa aina sanotaan... Vaput ja pääsiäiset on tulleet ja menneet, vaan missä olenkaan ollut minä? Kadoksissa ja elämääni etsimässä on vastaukseni tämä...

Puputyttö maailmalta palanneena, iloisena ja elämänvoittoisena..

lauantaina 4. huhtikuuta 2009

Blogit - tämän ajan sotatantereet?

Yksi viimeaikoijen kovimmista ilmiöistä on ollut muiden blogien haukkuminen/moittiminen/ruotiminen. Itse en asiasta pidä, sillä jokainen bloggari tekee omaa blogiaan eikä kenenkään ole sitä pakko lukea jos ei pidä/halua. Tuntuu, että moni blogi onkin nykyisin sodassa toistensa kanssa. Onko tästä viattomasta ja mukavasta monen tytön harrastuksesta tullut tämän ajan sotatanner? Ja jos on, niin mikä on sen hinta ja sen seuraukset?

Mihin on kadonnut ajatus, elä ja anna toistenkin elää? Miksi kanssasisaret haukkuvat toisaan ja toistensa kirjoituksia? Eikö kuitenkin nettii mahdu meistä jokainen ja meille jokaiselle lukijamme, eikä tilasta tarvitse tapella? Toki itse olen aika amatööri ja sellaisena tahdon pysyäkkin. Sen takia moni voisi ajatella että mitä minäkään mistään tiedän.. Ja totuushan on, etten tiedäkkään muuta kuin sen, miltä minusta asia tuntuu.

Tämä kirjoitus on tarkoitettu jokaiselle meistä, eikä kuitenkaan kenellekkään erityisesti. Mutta haluaisin vain korostaa asiaa siltä kannalta, että voisimmeko me olla toisillemme hieman armeliaampia ja kiltimpiä? Erinlaisuushan on rikkaus, eikä sitä tarvitse peitellä/hävetä. Jokaisella on oma tapansa pukeutua ja oma tapansa kirjoittaa, joten miksi emme kannustaisi toisiamme olemaan erinlaisia, sen sijaan että kritisoisimme?

Lets make peace, not war!

sunnuntaina 29. maaliskuuta 2009

Etana, etana näytä sarves tuleeko huomenna kesä?


Tein eilen elämäni ensimmäisen tilauksen Halensille, ja nyt toivonkin että tuotteet olisivat laadukkaita. Hinta tosin oli todella alhainen, että en sitten tiedä!


Tämän mekon ostin, sillä rakastuin Amerikan Apparellin vastaavaan tuotteeseen ihan täysillä! Nykissä ollessani en tajunnut ostaa samaa mekkoa kesäisemmässä värissä kuin musta ja ruskea. Onneksi Halens myy näitä samanlaisia monitoimimekkoja!
Nyt haluaisinkin että kesä tulisi mahdollisimman nopeasti, jotta pääsen käyttämään näitä ihanaisia..

Melkein tälläistä samanlaista vyötä katselin Nykissä DKNY:lla, mutta suolaisen hinnan takia se jäi ostamatta! Nyt kuitenkin Halensilla oli samankaltainen vyö, ja huomattavasti halvemmalla! Tämä tulee olemaan niiin täydellinen niiden mun cozyjen kanssa..

Nyt vain mietityttää, että tuleeko noin monelle mekolle OIKEASTI käyttöä? Itse kun en ole talvella mekkoihmisiä en sitten millään!!

Onko teillä kokemusta ko. firmasta? Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia, niin hyviä kuin huonojakin..

Lumimies iskee!

torstaina 26. maaliskuuta 2009

..Bileksiä..

Jokin aika sitten hyvällä ystävälläni oli tupaantuliaiset, joissa jatkoille mentiin baariin! Tässä muutama kuva minusta kyseiseltä illalta, ystävistäni en viitsi julkaista kuvia täällä.. Illan aikana sattui ja tapahtui, mutta hauskaa oli kaikesta huolimatta ja ehkä jopa niiden takia.

Illan aikana mm. jonotettiin baariin tunnin verran, yksi porukastamme soitti 2 kertaa hälytysnumeroon, kuohuviiniä tuli pöytään meidän sitä tilaamatta, eräs ällöttävä julkisuuden henkilö yritti sönkätä jotakin ystävälleni, neljä vartijaa antoi ystäväni kundikaverin kaverille (joka oli porukassamme) porttikiellon Helsingin rautatieasemalle, ystäväni jalkaan meni lasinsiru kengän läpi ja vaikka mitä!!! Ja ei, me emme ole känniääliöitä!

Muista bussissa pitää huolta laukustasi, tässä mummostyleä! Muista suun nyrpistys, jotta kukaan känniääliöistä ei rohkenisi jutella sinulle!

Baariin päästyäsi näytä mahdollisimman kohtalokkaalta, kiiltävältä ja humalaiselta :D


Tanssilattialla poseerataan kuvaajalle, tietty!

Jotta ystäväsi ei suuttuisi sinulle, suttaa hänen naamansa mustalla tussilla ;)

Lisäksi on hyvä muistaa, että kun kundit tulevat juttelemaan sinulle sinä vain katsot heitä ja kohautat olkapäitäsi. Jos kundit ovat asteikolla 1-10, niin siellä 10 niin sitä parempi! Kun joku yrittää jutella sinulle, niin mene vaan pois ja tajua vasta myöhemmin että joku jutteli sinulle.. Ei, en ollut humalassa, muuten vaan kova oli meno.

Iltamme siis meni aika kohtalokkaasti, ja muistoja jäi mummovuosien keinutuoliin asti.. Huh! Olin muuten aamulla 9.30 kotona kun myöhästyin tahallani aamu 4 bussista ja luulin seuraavan menevän 6.25 mutta se lähtikin vasta 8.00. OHO! Nukuin aika hyvin sinne päivä 3, ja valvoin muutaman tunnin jonka jälkeen takaisin sänkyyn..Kunnon ilta sanoisin ma!

keskiviikkona 25. maaliskuuta 2009

More baby more!

Jatkoa ostoksiin saapuu tässä! Nyt esittelen teille vaatteet joita ostin, pitäkää penkistänne kiinni niitä on PALJON!

Lila takki strawberryltä, halpaan hintaan tietenkin! Ihana väri vei heti sydämeni ja takin rok meininki rahani.. Takki on malliltaan lyhyt, joka hieman häiritsee kun olen itsekin pieni ja pyöreä. Vaikka takki ei ehkä täydellisesti sovi vartalolleni, osaan sen hyvin peittää! Takkia tuli käytettyä jo Nykissä, joten enköhän sitä käytä kun vaan ilmat hieman lämpiäisivät..


Kuva ei todellakaan imartele tätä tunikaa, eikä sen sijaan minuakaan! Mutta Guessiltä käteeni iski tälläinen mekko/tunika. Hyvin armeija-henkinen ja silti naisellinen, uuh!


Hennesistä mukaani tuli tälläinen ihana corallinpunainen kietaisupaita, luultavasti olisi saanut suomestakin mutta sitä riskiä en ottanut! Corallinpunainen on aina ollut lempivärejäni, ja nyt kun sitä on kaupat pullollaan niin on kiva käydä ostoksilla..

DKNY:lta ostin itselleni pikkumustan (voiko tuota nyt kovin pieneksi sanoa?), joka on oikeasti pääntieltään V-aukkoinen mutta kuvassa mulla on toinen musta paita mekon alla. Mekossa on myös kuminauha vyötäröllä joka kivasti kuroo hoikkaa kohtaa esille.

Kuvan turkoosin tunikan ostin yhdestä lastenliikkeestä, kyllä kuulit oikein LASTENLIIKKEESTÄ. Koko oli 12, elikkä se on 12-vuotiaille sopiva..hehh!


Mekko/tunika on hihaton, vaikka ylemmässä kuvassa mulla onkin turkoosit hihat. Tämähän johtuu siitä, että mulla sattuu olemaan täsmälleen samanvärinen pitkähihainen! Mekossa/tunikassa on huppu takana ja kivat söpöt pallolliset sydäntaskut edessä. Lisäksi vetoketjun ansiosta se on hyvinkin sporttisen näköinen..

Blogimaailmaa jonkin aikaa sitten järisyttänyt American Apparellin mekko, joka kääntyy ties kuinka moneksi erinnäköiseksi härpäkkeeksi. Tälläinen oli saatava sekä ruskeana, että mustana. Nyt hieman harmittaa etten ottanut lisäksi vaalean sinistä.

DKNY:n cozy kietaisupaita, jonka jo aikaisemmin olen esitellyt teille korallin värisenä. Paidan siis voi kietoa 12 eritavalla, ja tässä yksi niistä. Kuka näyttää pullukalta? No minäpä tietty! Haluaisin vaan löytää jostain jonkun kivan paidan tuonne alle, jossa olisi jokin ihana pitsinen painijanselkä. Jos joku bongaa ni saa kertoa!

Hennesiltä mukaan tarttui myös tälläinen ilopilleri!

Hmm..jotenkin on sellainen olo, että jokin vaate puuttuu. En vaan millään saa mieleeni että mikä, mutta lisään sen sitten jälkikäteen tänne jos sellainen löytyy. Mitäs mieltä olitte näistä ostoksista? Olin kuvia ottaessani TODELLA turvoksissa, joten pliide älkää kommentoiko siihen mitään!

Ihanaa, että viikko on jo puolessa välissä!

maanantaina 23. maaliskuuta 2009

Don´t let me go!

Vihdoin koitti se päivä kun tekin saatte nauttia mun ihanista ostoksista, tai ainakin kuolata niiden perään.. Sain vihdoin kuvattua kaikki ostokseni New Yorkin reissultani, olipa siinä hommaa sanon ma!

Keskitytään ensimmäiseksi asusteisiin, aloitetaan menemään päästä kohti varpaita, niin on helpompaa seurata hommaa.

Pantoja ostin aikamoisen kasan, sillä pidän pannoista ja niiden tyttömäisyydestä. Valkoinen ja oranssi/kultainen panta olivat aikamoisen kalliita, mutta minähän halusin ne ja ostin mukaani viis hinnasta! Miksi tyytyä, jos voi saada jotakin mitä todella rakastaa?

Sama pätee tähän Ed Hardyn lippikseen, kallis ku mikä mutta ah niin ihana!Okei, tää on aika NÄYTTÄVÄ ja aika räikee, mutta ehkä on mun aika tulla ulos kuorestani? Ootteko muuten huomannu, että mun tyylini muuttuu aika paljon sen mukaan mikä fiilis mulla on?

"paparazzeja piilossa"-meininki, rouheeta eiks je?

Valentinon aurinkolasit on SUURET, tai ainakin minun pärstääni verrattuna. Lookki on mielestäni aika posh, ja nämä ovatkin oiva kontrasti mun toisille aurinkolaseille jotka ovat pienet ja sirot.

Hehh, hassu kuva mutta huomaatte siitä hyvin niiden suuruden. Suojaavat muuten loistavasti auringon vahingoittavilta säteiltä! Mulla on äärimmäisen herkät silmät valolle, ja jos olen auringossa ilman suojalaseja saan kauhean päänsäryn..

Ostin sen Tiffanyn korun, mistä aikasemmin puhelinkin. Sen lisäksi ostin toisen, paljon pienemmän ja siromman. Nyt on sekin 10 vuoden toive täyttynyt, kannattaa toivoa eiks je?


Mitäs täältä paljastuukaan?Laukkupussit on oikeesti tosi kivoja, niissä on helppo säilyttää laukkua ja se pysyy siistinä.

Laukku on nahkaa ja ihanan ajaton mutta silti aika rok..

Ralph Lauren´in laukku on ihanan kesäinen ja iloinen, saa nähdä kuinka iloinen olen minä ensi syksynä kun laukku on aivan p*******n ja itken että miten saan sen takaisin valkoiseksi..


Laukussa on kivat sisätilat, saa kännykän ja avaimet johonkin lokeroon ettei ne sekotu kaiken muun kanssa ja sitten niitä saa hakea ja kirota että minne ne on kadonneet!

Tälläisen ihanaisen vyön bongasin 21 centurystä. Kuroo kivasti vyötärön esiin..

Viimeinen osio, elikkäs kengät nuo taivaan lahja naisille! Pumalla oli aivan ihanaiset vaaleanpunaiset/lilat/valkoiset lenkkarit, ja nehän oli pakko saada mukaan! Puman lesti on just sopiva mun räpylälleni, joten näitä käytän varmasti todella paljon. Ainut miinus on se, että nämä ovat mokkaa! Kyllästysainetta peliin siis, eikä käyttöä vesisateella..

Airwalkin södet tarralenkkarit, toivottavasti tämä malli ei tule suomeenkin?! Jos joku bongaa ni ei saa kertoa mulle...


Viimeisenä, mutta ei niinkään vähimpänä mun uudet rokkipopot! Airwalkin nekin, ja niissä on ihanasti jätetty nauhat veke. Sopisivat kaikkein parhaimmiten pillifarkkujen kanssa, harmi ettei minä ja pillifarkut vaan sovita toisillemme!

Sellaiset olivat mun asustehankinnat, myöhemmin vaatehankinnoista kuvia..

Mistä sinä pidit eniten ja mitkä sinäkin saattaisit kotiisi tuoda?

perjantaina 20. maaliskuuta 2009

Meikkivoidetestaus

Sain lukijaltani toiveen, että näyttäisin ihoni silloin kun en ole meikannut sitä, ja sitten tietysti meikattuna. Pohdin päivän verran, että näyttäisinkö teille kuvia minusta ilman meikkiä. Ihoni on yksi asioista joita häpeän ja tahtoisin että se olisi vain sileä ja puhdas. Monet voivat sanoa, että ihan hyvässä kunnossahan se on yms. mutta minulle se on arka paikka ja ahdistaa kovasti minua. Kasvojeni iho on siis arvilla, jotka eivät tule koskaan lähtemään pois. Ihotautilääkärini kuitenkin viimeksi sanoi minulle, että voisi olla toivoa saada lazerilla hiottua sitä sileämmäksi.

Päivän tosiaan mietin että kehtaanko näyttää kauheeta pärstääni teille, ja päädyin siihen tulokseen että kyllä mä kehtaan! Tässä vasemmalla on ihoni täysin "puhtaana" ja oikealla sijaitsevassa kuvassa on näyttöä siitä, kuinka ihanalta ihoni näyttää tuolla uudella meikkivoiteellani. Teille ero saattaa olla pieni, mutta minulle se on suuri.

Kuvaa saa klikkaamalla suuremmaksi ja molemmat kuvat on otettu luonnonvalossa.

Tiedän, että jotkut ovat nyt ihan että no mitäpä tuossa pieni juttu, muttakun kuva ei edes näytä teille kaikkea. Lisäksi nyt ihoni on hyvässä kunnossa, kun käytän kalliita aineita jotka eivät tuki eivätkä ärsytä ihoani.

Jokaisella meillä on jokin asia, josta ei pidä. Sehän nyt on ihan ilmiselvä juttu! Myönnän, että ihoni on ollut aikoinaan vielä huonommassa kunnossa (finnejä ja mustapäitä täynnä). Ehkä olen kauhean pinnallinen ja lapsellinen, kun ottaa huomioon mitä joillain ihmisillä on kasvoissaan ja vartalossaan. Onneksi saan asian aika helposti piiloonkin, etenkin tuolla uudella loistavalla meikkivoiteella joka ei edes näytä meikiltä kasvoilla. Kiitos sille, joka aikoinaan kosmetiikan keksi!

keskiviikkona 18. maaliskuuta 2009

Hulluuntumista ja hehkuntaa

Olen löytänyt täydellisen meikkivoiteen, se peittää arvet, tasoittaa ihon väriä ja tekee ihosta täydellisen hehkuvan! Eikä naama edes näytä siltä, että siinä olisi mitään meikkiä. Täydellinen iho tiedossa siis, ja uskokaa tai älkää mulla sitä ei ilman pakkelia ole.

Kuva on hanurista, tiedän! Kamerani vain ei oikein suostu tarkentamaan salaman kanssa ja tummalla alustalla.. Eli tuotteen nimi on Mary kay, koostumus kontrolloi liiallista rasvoittumista ja siten auttaa ihoa parantumaan. Moni onkin jo sanonut, että kuulemma hehkun terveyttä ja onnellisuutta. Mikään muu ei ole muuttunut, vain meikkivoide joten ehkäpä tämän tuotteen laatuun on luottamista. Hinta on suolaiset 25 euroa, mutta tuote on riittoisa (epäilen sen kestävän kuukausia minulla, joka on todella pitkä aika mun käyttötavoillani).

Jos tahdot tuotteesta lisätietoja, klikkaa ihmeessä tänne.

tiistaina 17. maaliskuuta 2009

Miksi, oi miksi?!!

Olen aina kummastellut ihmisiä jotka käyvät 20 vuotta samassa lomakohteessa! Miksi kukaan lähtee samaan helkkarin paikkaan kerta toisensa jälkeen? Onko siinä kyse turvallisesta matkaamisesta kun paikka on tuttu? Mutta jos turvallisuutta hakee, niin miksi ei jää kotiin? Onko kiva käydä Kanarian saarilla, joissa ei ole mitään alkuperäistä jäljellä? Siellähän kuulee enemmän suomen kieltä kuin suomessa. Tämä on ainakin minun kieroutunut ajatelma kyseisestä paikasta.

Itse olen seikkailijatyyppiä, joka haluaa tutustua uusiin paikkoihin ja kulttuureihin (se kai matkaamisessa se tärkein pointti onkin). Haluan olla täysin tietämätön siitä, miltä kulman takana näyttää. En ole vielä kerennyt matkustelemaan järjettömän paljoa, joten aika moni paikka on minulle uutta ja tuntematonta. Olen tehnytkin listan kaikista niistä paikoista joissa haluaisin käydä, ja käydyissä paikoissa ei saa käydä ennen kuin kaikki listalta on koluttu läpi. Poikkeuksena Tallinna ja Tukholma, ne on niin lähellä ja halpoja matkoja että niitä ei lasketa!

Jos joku lukioistani on käynyt/tulee käymään samassa paikassa lomallaan, niin olisitko ystävällinen ja yrittäisit kertoa minulle, että miksi teet niin?

Tämän postauksen ideana ei ollut siis haukkua ketään ihmistä sen takia, että hän haluaa käydä samassa paikassa tuhannesti vaan kertoa teille etten ymmärrä sellaista. Jokainen tehköön omalla lomallaan ihan mitä haluaa, olen vain kauhean utelias tietämään miksi joku tekee niin?!

Käyttistä

Nykissä ollessani tajusin, että laatutuotteet ovatkin ihan erituotteita. Tällä tarkoitan sitä, että ostin elämäni ensimmäiset silkki/cashmere (85% silkkiä ja 15% casherea) paitani. Näiden kahden yhdisteleminen vaatteessa saa tuotteen tuntumaan ihanan ylelliseltä ja pehmeältä. Tuote ei sähköistä hiuksia, enkä siis saa siitä kamalia säkäreitä joita yleensä vaatteista saan niin paljon että tekisi mieli juoksennella ympäriinsä alasti, vain jotta voisin säästyä noilta ikäviltä säpsähdyksiltä. Hyi!

Ostin matkaltani DKNY:lta kaksi tälläistä luksus kietaisupaitaa, joita voi käyttää 12 eritavalla. Täältä näet kuinka paitaa sidotaan. Itse ostin korallin ja ruskean, sillä ne mielestäni ovat suhteellisen ajattomia etenkin kun pidän molemmista sävyistä kesät talvet.

Hintaa tuotteella on aika suolaisesti, mutta mielestäni se on hintansa väärti. Pitää lämpimänä kun on kylmä, ja kun on kuuma niin viilentää mukavasti. Ainut ikävähkö puoli sillä on se, että tuote on dry clean only eli pesulaan aina kun likaa.

Kauhea kun näytän pullealta kuin pullataikina, mutta otetaan se loman kannalta eiks je? Sitä kuuluisaa lomaa kun olis jäljellä vielä jonkin aikaa!

Väri kuvassa ei ole ehkä ihan niin vaikuttava kuin se on normaalioloissa. Tumman tukkani kanssa se sopii oikein hyvin minulle. Kun tuote on monikäyttöinen, tulee minulle hyvä olo sillä silloin saatan käyttää sitä useammin enkä kyllästy siihen niin nopeasti kuin normaalisti...

Löytyykö sinunkin kaapistasi jo cozy?

lauantaina 14. maaliskuuta 2009

Joskus on tultava takaisin, jotta voi taas lähteä...

Olen kotiutunut ihanasta New Yorkista, tai no kaikki muut ruumiinosani paitsi sydämeni. Kotona on ankeaa olla, sillä täällä ei ole ihmisiä eikä rakennuksia, mummot hakkaavat kaupassa ostoskorilla ja mulkoilevat perääni. Toisin oli Nykissä, siellä ihmiset olivat kilttejä, avuliaita ja kohteliaita. Tahdon takaisin ja pian!

Rahaa kului, mutta jotakin jäi käteenkin. Esittelen joskus ostoksiani, mutta nyt halusin jakaa teidän kanssanne pari aivan ihanaa kuvaa reissustani.

Central Parkista otettu kuva, oli muuten mahtava päivä, lämpöäkin yli 18 astetta. Kuvassa oleva turkoosi tunika on lasten kaupasta kokoa 12 (12-vuotiaille siis :D), mutta pakko oli ostaa kun päällekin meni. Tunikan alla on turkoosi pitkähihainen, ja housuina iänikuiset smokkihousut. Laukku DKNY ja kengät Sokoksesta.

Tarvitsihan meidän vapauden patsastakin mennä tölläilemään.
Kuvan takki Strawberrystä. Muita vaatteita ei oikein näekkään, kiitos hovikuvaajani :D.
Reissu oli kaiken kaikkiaan ihana, enkä malta odottaa että pääsen sinne uudestaan..

lauantaina 28. helmikuuta 2009

Farkut on perseestä, suorastaan helvetistä!

Jos rakastat farkkuja, jokatytön must juttua etkä halua kuulla niistä mitään pahaa, niin ei täällä ei ole mitään sinulle..

Otsikkoa myötäillen, farkut ovat pirun keksintö ihmiskunnalle, tai ainakin lihaville (kuten minä). Okei, mä ymmärrän et jos laihduttaisin miljoona kiloa ja saisin itteni totaalitikuksi niin ne sopis mulle. Mutta miksi, oi miksi ei farkkuja tehdä tämmösille punkerotytöille? Ja ne, joiden mielestä en ole lihava voivat olla hiljaa. Ei nimittäin pahalla, mutta ymmärrän että kuvakulmilla saan noin sata kiloa vähemmäksi ja te luulette että olen hoikka kun oikeasti syön vain suklaata ja sipsiä! Ja siis niitähän tämä tyttö vasta syökin..

Takaisin farkkuihin, jotka siis ovat mielenkiintoiset koska ne voidaan tehdä jokaiseen tyyliin sopivaksi. On pissis-farkkuja, bisnes-farkkuja, rock-farkkuja jne. Jokaiseen tyyliin siis sopivia, mutta ei punkeroille. Itselläni ongelma on seuraavanlainen, äässi ei mahdu niihin! Bootcut farkut, (joita muuten moni bloggari tuntuu vihaavan) olisivat kivat muuten mutta ne usein ovat räikeät ja lantiomalliset. Tahtoisin tummat/mustat bootcut farkut joissa ei olisi mitään blingblingejä tai hulavitkuttimia tekemässä musta entistä kaameamman sotanorsun näköisen. Calvin Kleinilla olisi ollut yhdet todella vastaavanlaiset, mutta kokoa nolla!

Pillit- ja suoratmallit saan heti unohtaa, ne vain korostavat muhkeaa alakroppaani. Korkeavyötäröiset eivät käy sillä olen lyhyt kuin kääpiö (160), ns. ukkohousut ovat sitten vielä oivempia tekemään ihmisistä lyhytjalkaisemman näköisempiä. Olen 3.3 menossa amerikan uskomattomaan maahan, jota siis farkkujen mekaksikin on kutsuttu. Siellä mahdollisuus löytää it farkut olisivat siis ihan maksimaaliset. Miksi siis valitan? Koska yritän tiputtaa painoani sen sata kiloa (oikeesti 20) ja jos nyt löydän ne täydelliset farkut niin en voi ostaa niitä sillä sitten ne jäävät muutamassa kk liian isoiksi.

Viisas nainen siis ostaisi täydelliset farkut sellaiset löydettyään, ja antaisi laihduttamiselle piut paut. Tai, voinhan aina ostaa kahdet, nyt tälle ajalle ja sitten sille ajalle kun olen pieni ja hoikka..

Voi niitä onnellisia ihmisiä jotka ovat kokoa 36. Jos joskus sellaisiin housuihin mahdun, olen ainakin loppuelämäni onnellinen vain ja ainoastaan sen asian takia (tietenkin sillä varauksella että pysyn sellaisessa koossa).

Arvontaa arvontaa!

Kaikkialla tuntuu nyt olevan arvontoja, kaikkia en viitsi täällä kauheasti edes mainostaa (itsellä paremmat mahikset voittaa ;)) Mutta tätä haluan mainostaa (vaikka sielläkin haluaisin voittaa). Arpojaiset loppuvat 13.3, mutta siihen on viellä tovi aikaa..Hopi hopi!

perjantaina 27. helmikuuta 2009

Tästä pidän...

Satuin eilen vahingissa näkemään tätä tököttiä kaupassa, siis silottavaa voidetta hiuksiin. Kyseistä ainettahan on nyt hohkattua kaikkialla joten satuin avaamaan purkin tyyliin no haistetaan nyt. Ja voi taivas kuinka ihana karkin tuoksu! Mukaanhan se lähti, tietenkin! Kokeilin ainetta heti tänään, ja tykkään koostumuksesta vaikka yleensä suihkeita ostelenkin niiden helppouden takia..Onko muut kokeillu, ja mitä tykkäsit?

torstaina 26. helmikuuta 2009

Grrr!

Kevät on täällä, ja niin on blogin muutosten aikakin! Elikkäs keväisempää meininkiä tiedossa...

Minullako paljon kynsilakkoja?

Kynsilakat ovat yksi heikkouteni, ja minusta on kiva kun kynnet ovat nätit ja juuri laitetut. Tämän vuoksi minulla on kaikenvärisiä kynsilakkoja, keltaista, pinkkiä, vihreetä, turkoosia yms. erikoisvärejä. Tai, tarkemmin ajatellen ne eivät enää tänäpäivänä taida sitä olla? Nykyisin kynsissä näkee ties mitä, ja minusta se on ihanaa että kynnet pystyy mätsäämään muuhunkin kuin huulipunaan (pläääh, se vasta tylsää onkin!) !

Kynsiäni huollan yleensä kun katson telkkaria, sillä siinä samassa se menee oikein mukavasti. Tälläiset tein eilen:

Peruspinkki, ja kukkatarrat nimettömiin ihan simppeliä mutta silti ah niin nättiä!
Kukkatarrat on helppo laittaa, annat vain kynsilakan kuivua kunnolla! Kukan laiton jälkeen kannattaa laittaa päälyslakkaa, jotta ne kestävät kynsissä rankkaakin menoa.. Päälyslakkaa kannattaa muuten laittaa joka päivä kerros, jotta kynnet pysyvät kauemmin hyvännäköisinä. Yleensä lakat kestävät mun kynsissä viikon- kaksi.

keskiviikkona 25. helmikuuta 2009

Pssssst....

Osallistuppa mielettömän ihanaan arvontaan täällä!

tiistaina 24. helmikuuta 2009

Vahtaan, vahtaan...

Useimpina päivinä viikossa illat menevät siihen, että vahtaan telkkaria. Minkäs minä hönö sille mitään mahdan, että telkusta nyt tulee niin hyviä sarjoja? Useimmat ystävistäni sanovatkin että olen kävelevä televisio-ohjelma :D. Teidän iloksenne (ja omaksi kauhukseni) päätinkin kirjoittaa, mitä kaikkea katson telkkarista ja kuinka monta tuntia siihen päivässä oikein hurahtaa..

Maanantai


Ugly Betty (ruma Betty) klo 20.00 nelosella (kuva)
- Kertoo kiltistä, rehellisestä Bettystä joka ei aina ihan sulaudu muotilehden arkeen jossa ihmiset ovat mitä kummallisempia ja ilkeimpiä.

Desperate Housewives (täydelliset naiset) klo 21.00 nelosella (kuva)
- Kertoo täydellisistä naisista Wisteria Lanella, joiden elämä ei ehkä sittenkään ole yhtä täydellistä kuin miltä se näyttää. Ihania asuja ja kauniita naisia!

Täykkärit kuitenkin jäi nyt tauolle, joten ensiviikolla tässä paikassa on Dirty sexy money (kuva)
- Törkeän rikkaita ihmisiä, pukuloistoa, juonittelua ja ripaus sarkasmia.


Mielelläni katselisin myös Californicationin, mutta se tulee niin kovin myöhään että olen jo nukkumassa...

Tiistai

Private Practice (rakkauden anatomia) klo 20.00 Mtv3 (kuva)
- Kertoo Addisonin uudesta alusta uudessa kaupungissa, pakoa menneisyydestä. Sarja saa mahassani aikaan kivaa kutkutusta ja hihitän sekä itken vuorotellen. Voisiko sanoa, että sivuhaara Greyn anatomiasta sillä kertoo samasta Addisonista. Idea kuitenkin mielestäni on aivan eri vaikka sairaalamaailmassa pysytäänkin.

Lipstick Jungle klo 21.00 Mtv3 (kuva)
- Kertoo kolmesta vaikutusvaltaisesta naisesta New Yorkissa. Silmiä hiveleviä miehiä, vaatteita, asusteita ja kaikkea mitä naisten maailma sisältää. Grrr!

Sarja jää tauolle tänään 24.2.2009, mutta ensiviikolla tämän sarjan tilalla on taas Todistettavasti syyllinen.

Keskiviikko

Nätti nakuna klo 20.00 nelosella (kuva)
- Kuinka näyttää nätiltä, vaikka kroppa olisikin kaliiberia suurempi kuin muilla tallaajilla? Kuinka olla mahdollisimman hehkeä nakuna? Tämä sarja antaa hyviä vinkkejä noihin ja moniin muihin asioihin naisten elämässä.

Grey´s anatomy (greyn anatomia) nelosella klo 21.00(kuva)
- Sairaalaelämää, hieman maustettuna tietenkin ;)

Torstai

90210 nelosella klo 20.00 (kuva)
- Uuusi sukupolvi kauniista, rikkaista lukiolaisista jotka näyttävät olevansa jotakin muuta kuin mitä päällepäin näyttää. Ihania asuja, kivoja juonikuvioita. En itse vahdannut ekaa sukupolvea, joten pidän sarjasta ainakin tällä näyttömäärällä.

Perjantaisin ja lauantaisin mulla on muutakin elämää, niin teen silloin jotakin muuta kuin katson telkkua.

Sunnuntaisin on ihanaa vain rentoutua telkun eteen teekupin kera.

Sunnuntai

Jordan povipommin päiväkirja sub tv:llä klo 17.00 (kuva)
- Tositeeveetä jossa nainen OIKEASTI vaikuttaa olevan aika erikoinen.. Pidän sarjasta koska se on iloa ja surua aidoimmillaan. Jordan (katie) on jotenkin aina kaunis ja hoikka, raskaanakin. Epäreilua!

Lisäksi seuraan The hillsiä aina kun sitä musiikki telkusta tulloopi. Mielestäni siinäkin se "tosielämä" tuntuvuus on jotenkin koskettavaa. Tytöillä on kauniita vaatteita, ja he laittautuvat muutenkin aina näteiksi, hyvä ottaa vinkkiä jos vaikka joskus itsekin! (kuva)


Bonuksena teille kerron, että piristystä kaivatessani katson Pasila sarjaa. Kertoo poliiseista joilla ei kenelläkään ole kaikki piuhat paikoillaan. Jokaisella hahmolla on jokin mieltymys joka naurattaa aivan mielettömästi! Olen jopa alkanut sanomaan asioita samalla tavalla kuin kyseiset hahmot. Nettiteeveestä sarjaa voi katsella milloin itse haluaa.. (kuva)

Nyt eikun katsomaan!

Ps: laskin että viikossa minulla menee noihin aikaa n. 11 tuntia, aika paljon vai mitä? Kun miettii, mihin kaikkee muuhun aikani voisin käyttää..

maanantaina 23. helmikuuta 2009

Näitä suosittelen...


Joicon K-pak rakennepaikkaaja hiustenhoitosarjan ansiosta en ole leikannut tukkaani vuoteen! Miettikää mikä apu siitä on ollut mulle, kun oon yrittäny kasvattaa tukkaani.. Tukassa ei ole kaksihaaraisia, eikä ne ole muutenkaan mitenkään karheat taikka takkuuntuvat. Koska sarja on hyvin tujua kamaa, yhdet pullot kestävät 1-2 vuotta, riippuen kuinka usein peset hiuksia ja kuinka paljon tavaraa käytät kerrallaan.

Rehellisesti sanottuna, tukkani on kasvanut n.20 senttiä vuoden aikana. Mikä on suorastaan ihme mun normaaliin tukankasvuun verrattuna. Yleensähän se on n.1 cm/kk ja mulla se on nyt vuodessa kasvanu 1.666667 senttiä/kk, aika hyvin vai mitä? Tuotteet maksavat suomessa aivan älyttömiä, mutta se korvaa aika hyvin hinnan kun tuotteet kestävät kauan..

Itselläni on sarjasta vain shampoo, hiusnaamio/tehohoito ja hoitoaine. Lisäksi olen joskus ostanut sarjan hiuslakan, johon olin muuten tyytyväinen mutta hinta oli turhan suolainen tällä kulutusmäärällä mitä minäkin päähäni sitä tavaraa laitan :D

Jos tuotteista jäi jotain epäselväksi, kysy rohkeasti!

Ps: Tahdoin ottaa tuotteet esille, jotta niistä olisi kaikille hiuksiaan kasvattajille apua. Ei siis mikään maksettu mainos..

Kuvat täältä

sunnuntaina 22. helmikuuta 2009

"Lentää kuten lumi ylöspäin"

Meillä siis ihan oikeasti lumi lentää ylöspäin! Taitaa olla kyse ilmavirtauksista.. Tai jotain!
Olen kertonut kuinka harrastan nykyisin Muay Thaita, alokasaikani alkaa olla lopuillaan ja on aika hankkia varusteet itselleen. Suomen valikoimat yllätys yllätys olivat aika pettymyksiä minun vaaleanpuna/valkoinen haaveilleni. Olen siis päättänyt hankkia kaikki suojat vaaleanpunaisina ja valkoisina. Kunnon kehäpupu, vai mitä? Tässä olisi teille esimerkkejä mitä aijon hankkia, hanskoissa en ole viellä loppupäätöstäni tehnyt..

Aloitetaanpa päästä:

Kypärävaihtoehdot
Valkoisesta pidän ehkä nyt enemmän, mutta en ole nähnyt livenä sitä niin ei tiedä...

Hammas suojat eivät saa olla minkään muun väriset kuin valkoiset tai läpinäkyvät. Muuten ei sovi luukkiin ;)
Hanskavaihtoehdot olisivat tälläiset..

Housut olisivat tälläiset, ja niihin rrrrakastuin heti! Ne on jotenkin niiiin tyttömäiset :)
Säärisuojissa olisi kahdet vaihtoehdot..
Epäilen kuitenkin, että ainut pinkki/vaaleanpunainen saa luvan olla mun shortsit sillä muuten lookista tulee liian semmonen sottanen ja nuita vaaleanpunaisia koristeita pursuava..

Enkö tulekkin näyttämään aika katu-uskottavalta? :D

Kaikki kuvat täältä